torstai 17. tammikuuta 2008

Sotatila

Meillä on eilen illalla ja tänä-aamuna huudettu, raivottu ja tapeltu. Kyllä elämä on ihanaa. :o) Mä kävin eilen yhden herras-henkilön kanssa syömässä lounasta, ja kerroin asiasta kotona illalla. No se ei ollutkaan sitten pikkujuttu, vaan siitä saatiin kamalat mustasukkaisuusdraamat aikaiseksi. Työkaverit on ilmeisesti eri juttu, niiden kanssa käyn lounaalla ja baarissakin, ilman T:n mutinoita. Nyt kyseessä oli eräs julkisuudesta ja urheilupiireistä tunnettu tuplasti minun ikäinen herra, jolla on tietysti pätäkkää ja vaikutusvaltaa vähän enemmän. Siitä meni sitten T:llä hernesopat nenään. Ymmärrän kai jollain lailla hänen pointtinsa, hän olisi halunnut, että kerron asiasta ja yhteydenpidostamme etukäteen, mitä en ollut tehnyt (koska hän itse oli työreissussa). Minä puolustelin käytöstäni sillä, että asiassa ei ole mitään romanttista tai seksuaalista, ja lähinnä ajattelen omia työkuvioitani tulevaisuudessa, joihin kyseinen herra pystyisi suuresti tuomaan apua. Mutta minä olenkin tyhmä, kun en tajua, että miehet haluaa naisista vain yhtä ja ainoaa asiaa...

Kolme viikkoa ollaan asuttu virallisesti yhdessä, ja nyt jo ollaan sotatilassa ja jakamassa lusikoita ja kippoja. Ei kai nyt sentään, mutta minun sanomisiini ei voi kuulemma uskoa, ja mä taas en kestä sitä ettei muhun luoteta... Joku perusteellinen vika mussakin on, kun silloin kun kaikki on hyvin ja kohdallaan, niin rupean etsimään elämääni jännitystä tällä tavalla.

No, eilisestä sotatilasta huolimatta oltiin Blondin kanssa lämminhallitreeneissä. Mentiin taas aika paljon kontaktinottotreeniä puomilla, ja jonkin verran poispäin kääntymistä sillai takaaohjattuna. Se kontaktin kotonaharjoittelu on jäänyt, tarvii ottaa itseään niskasta kiinni viimeistään viikonloppuna. Blondin ja toisen parsonin Ilonan kohdalla ohjaajamme kehoitti tekemään myös boksitreeniä, jolla saataisiin kivaksi treenin jälkeen boksiin meno. Nyt kun noita touhuamisesta tykkääviä neitejä on vaikea saada boksiin ihan vaan kutsumalla ja näyttämällä. Kun siellä radalla olisi paljon kivempaa. :o)

Ei kommentteja: