keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Ihmissuhdepaskaa

Huonoa kuuluu, siitä tämä blogihiljaisuuskin johtuu. En tiedä mitä kirjoittaisin, ja mitä edes ajattelisin. Kotona ja mulla on siis päällisin puolin kaikki hyvin, mutta sit kuitenkaan ei. Päässä liikkuu monenlaisia asioita, mm. kestääkö pää jos taas pitää muuttaa, jaksanko koirien kanssa yksin, riittääkö rahat ja onko se kuitenkaan se oikea ratkaisu? Nyt pitäisi vaan päättää onko turvallisuus, vakituisuus ja helppo elämä tärkeämpää kuin intohimo ja räiskyvä rakkaus.

Mua on kehoitettu miettimään tarkkaan ja rauhassa. Mitä hyötyä, kun en osaa päättää, en tiedä mikä on oikein? Mulle on sanottu, että sulla on vain yksi elämä, elä sen mukaisesti. Mitä hyötyä, kun en tiedä mikä päätös on mun elämän kannalta oikea? Onko tämä nyt tiettyyn ihmiseen liittyvää, yleispätevää kammoa vai jotain kolmenkympin kriisiä. Ei jaksaisi aloittaa taas kaikkea uudestaan ja alusta, mutta toisaalta kai mieluummin nyt kuin kahden vuoden päästä? Eikö joku superviisas ihminen voisi kertoa mulle mitä tehdä ja miksi?
Mitään "oisko kannattanut miettiä ennen kuin toimii" tai "mitä mä sanoin" -kommentteja en kaipaa, ihan tarpeeksi huonoksi ihmiseksi tunnen itseni ilman niitäkin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sää oot yksin se, joka voi tehdä päätöksiä sun elämästä! Sää oot se, joka sitä elää. En usko, että yhdenkään ulkopuolisen neuvo liikauttaa sun tunteita suuntaan tai toiseen.
Mää luulen, että siinä kahdessa vuodessa voi tapahtua vaikka mitä, jos jäät. Mitä menetät, jos katsot vähän pidempään? Kevät pistää pään sekaisin, I know. Mut sitten syksyllä saatat kaivata taas sitä turvallisuutta :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Laura
Mulla oli viime keväänä jälkikäteen ajateltuna aika kova masennus (ei diagnosoitu missään mutta kyllä mä sen jälkeenpäin osaan sanoa). Syytä en oikein tiedä vieläkään, tai olihan niitä monia. Koitin työntää silloin K:ta pois, mutta se pisti mut seinää vasten ja käski valita. Ei antanut mulle helppoo vaihtoehtoo lähtemällä, ja nyt mä olen hel-ve-tin tyytyväinen että pyysin sitä jäämään ja odottamaan kärsivällisesti että saan oman umpisolmuni auki.

Kun muuten tuntui pahalta, ei tuntunut hyvältä olla toisenkaan lähellä. Vaikka siinä onkin normaalisti parasta.

Mäkin olen Saanan linjoilla, että jos vain muuten pystyy olemaan sekoamatta, ottaa rauhallisesti.


Tsemppiä tilanteeseen, ei ne oo koskaan helppoja.

Anonyymi kirjoitti...

Voisin kompata edellisiä ja osittain näin teenkin sillä meilläkin on ollut maailman myrskyt mutta aina on niistä selvitty kun on yritetty antaa toiselle hetki hengähtää....
Tosin tähän suhteeseen päädyin kun mietin edellisessä elämässä mitä haluan. Kriisi iski 2 vkoa ennen häitä ja 10 kk häiden jälkeen olikin sitten eropaperit vetämässä. Mutta silloin odotin ja odotin ja olin vain onneton..... Nää on oikeesti niin hankalia asioita mutta sitten pitää yrittää miettiä että onko itse tehnyt kaikkensa kun vaihtamalla ei oikeestaan mikään parane kuin ehkä hetkeksi, siis jos ymmärrät mitä tarkoitan. Kevät ja 30 kriisi voi myös olla sellaisia mitkä sekoitaa pään. Jos ottaa hiukan happea ja etäisyyttä niin saattaa huomata että toista kaipaa vierelleen ja päässä helpottaa, tai sitten ei. Ei ole kristallipalloa mistä katsoa vastauksia. Mahtaako olla sekava viesti mutta yritän kait tarkoittaa että jos on yksi elämä pitää joskus repäistä ja joskus taas ottaa iisisti. Mutta koska tehdä näitä, se on aivan toinen juttu;) Mä olen ollut noissa pöksyissä, valitsin silloin sen vaikean eli yksinolon mutta sitten löysin Miksun ja nyt en tätä vaihtais vaikka välillä tuntuu että pesäpallomailakin on pumpulia. Älä ainakan tee mitää liian radikaalia nopeaa päätöstä. Eipä tainnut tämäkään paljoa auttaa. Tsemppiä ja voimia, mitä ikinä päätätkin!!
Ja rapsuja karvaisille

Anonyymi kirjoitti...

Unohtu muuten tosta äskeisestä se että se arjen pyöritys on vasta se tosihaaste! Alussa kaikki on ihanaa ja ihanaa mutta sitten jossian vaiheessa arki tulee ja siitä yli pääseminen onkin sitten parisuhteen taitolajia!
Meilläkin on kohta 10 vuotta yhteistä historiaa ja arkea ollut melkein,aijai.... ihan liian monta vuotta.