maanantai 11. elokuuta 2008

Viikonlopun kuulumisia

Kiitos antibioottikuurin mä olen ollut ihan puhki katki poikki koko loppuviikon ja viikonlopun. Päivän kohokohta on ehdottomasti se, kun pääsee illalla peiton alle ja nukkumaan. Vakaasti uskon, että se johtuu lääkekuurista, eikä siitä, että olisin tulossa vanhaksi. :o)

Lauantaina kävin heti aamusta kampaajalla. Katselin taas kuvia ihanista lyhyistä hiusmalleista, mutta vieläkään en rohjennut. Onhan mulla nytkin siis lyhyet hiukset, tällä kertaa leikattiin semmoinen niskasta tosi lyhyt polttatukka, ei kuitenkaan mikään täti-polkka... Mutta silti mietin joku päivä repäiseväni taas semmoisilla oikeasti lyhyillä hiuksilla. Kampaajan jälkeen kävin Tammelan torilla. Ekaa kertaa tänä kesänä, noloa tunnustaa peri-tamperelaisena ja tammelan tori -fanina. Ostin 5 kiloa mansikoita, herneitä, vadelmia, pensasmustikoita, kirsikoita, porkkanoita, retiisejä, kesäkurpitsaa ja sipulia. Siis aivan ihania herkkuja, joista osa meni pakastimeen asti. Nyt uudessa omassa kodissa olen ruvennut taas laittamaan ruokaa. Olen parin viikon aikana kokannut varmaan yhtä paljon kuin vanhassa kodissa puolessa vuodessa.

Viikonloppuun kuului myös Kung Fu Panda -elokuva, jota voin kyllä suositella kaiken ikäisille. Kävin seuralaisesta johtuen katsomassa alkuperäisen englanninkielisen version, ja siinä oli kyllä loistavat äänet ja nauraa sai. Ihmeeksemme sali oli täynnä aikuisia. Ehkä 10 prosenttia katsojista oli lapsia, mutta muuten tupa täynnä aikuisia. :o)

Lisäksi sunnuntaina kävin Pajutilalla syömässä kakkua. Oikeesti, jos joku Pirkanmaalainen ei ole siellä vielä käynyt, niin menkää nyt jo äkkiä. Viikonloppuisin siellä on semmoinen kakkupöytä, jossa oli laskujeni mukaan 15 erilaista kakkua tarjolla. Löytyy amerikkalaista suklaakakkua, valkosuklaa-puolukka kakkua, vadelma-tuorejuusto-kakkua, sitruunaa, mustikkaa, tiramisua, porkkanakakkua... herkkupepun taivas! Löytyi sieltä lisäksi makuuhuoneeseen semmoinen vaatesäilytysteline. :o)

Ei kommentteja: