maanantai 20. lokakuuta 2008

Auts!

Oltiin Blondin kanssa eilen Turun suunnalla, ATT:n uudessa hienossa hallissa agilitykoulutuksessa, Jaakon ja Janitan opissa siis. Oli hieno reissu, mukavia ratoja, uusia käännöksiä ja paljon vinkkejä. Kotiintuomisena tosin oli revähtänyt pohjelihas ja nyt mennään kainalosauvoilla, mutta mitä sitä ei koiransa eteen kärsisi. Näköjään pystyn teoriassa juoksemaan aika sairaan lujaa, mutta lihakset kun eivät ole niin sporttiseen menoon tottuneet, niin sanovat sopimuksensa irti. Kotimatka oli aika tuskainen, jalka kramppasi ja särki tosi pahasti. Ja onneksi oli kepo mukana autokuskina, muuten oltais varmaan vieläkin siellä.

Koulutuksen anti oli tosi hyvä, mentiin paljon semmoisia juttuja, joita ei olla treenattu paljoa tai ollenkaan. Nyt tiedän mitä on leijeröinti, opeteltiin semmoista u-käännöstä koiralle, uusi käännös nimeltään flippi (?), sylikäännös yhdistettynä valssiin (vähän vielä hakusessa...) ja mentiin meille muuten vaan vaikeita poispäinkäännöksiä ja takaaleikkauksia. Kun vaan muistaisi kaikki oppimansa jutut ja vielä ne tulisivat rataantutustumisissa mieleen, että niinkin voi tehdä.

Blondi käyttäytyi kiitettävästi, mitä nyt säntäili hieman naapurikentälle (pienen pienestä aidan raosta) ja A:n harjalle pällistelemään, mutta rataa suorittaessa se oli hyvin hanskassa. Varsinkin tokalla radalla mun ohjaus toimi tosi hyvin ja Blondi kulki hienosti, siis siihen pohkeen repeämiseen saakka, joka onneksi sattui vasta aika loppusuoralla... Päästiin näyttämään pitkää nenää yhdelle epäluuloiselle, joka sanoi mua tyhmäksi kun rataantutustumisessa selitin, kuinka aion koiraani ohjata yhdessä tietyssä kohtaa. Ihan kiva kuulla rakentavaa krittiikkiä, mutta tuommoiselta muka-hyvältä tavisharrastajalta en ehkä halua kuulla tuommoisia kommentteja omasta ohjauksestani, varsinkin kun minä tunnen koirani hieman eri tavalla kuin hän...

Kateellisena katselin Turun/Liedon -seudun koirahalleja. Tuolla pienellä teollisuusalueella oli ainakin 3 upouutta todella suurta hallia vain koiraimmeisten käyttöön. *Kateellinen*. Miten voi olla, että Tampereelle ei saada aikaiseksi edes yhtä kunnollista, vaan koiraihmiset joutuu treenaamaan jossain kaukana jumalan selän takana hevosmaneeseilla ihan päättöminä kellonaikoina?!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä jo panikoidaan että eihän vain nyt siitä kun Team Nipaelin ohjaaja totesi sulle jotain pullakaveista, se oli ihan huumorilla;)apua......
Pohkeelle toivomme pikaista paranemista ja koiruille rapsuja.
Ja hei, onneksi sieltä on kuitenkin aika lyhyt matka jotta tervetuloa vain seuraaviin!!!
T. Team Nipael sekä huoltojoukko ketyt

Anonyymi kirjoitti...

Heips Team Nipael ja ketyt. Ei ollut millään lailla kyse teidän kommenteista, kyllä mä huumorin erotan ja pullakahvit kelpaa aina. :o))

Varmasti tulemme seuraavallakin kerralla jos vaan mahdumme mukaan.
Pohje on jo sata kertaa parempi kuin eilen.

Laura

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä. On se kumma ettei Tampereella ole kunnon koiraharrastushalleja. Tamskilla olis kuulemma rahat, mutta näyttelyihmiset pistää hanttiin. Hö. No mut mä lupaan rakentaa sen sit KUN mä voitan lotossa.

-Leena