torstai 28. toukokuuta 2009

Treenit

Eilen oltiin taas todistamassa mun huonoa kuntoa agitreeneissä. Oikeesti, nyt pitäisi kyllä ryhdistäytyä. Vikalla radalla oli semmoinen pitkä kaari, jossa piti vaan päästellä. Ei vaan pystynyt, jalat hyytyi kesken matkan. Aargh, kahden koiran ihanuutta vielä, kun molempien kanssa saa juosta samoissa treeneissä. :o)

Pommi oli liian kuumana, nyt menee taas lelupalkkaus pois vähäksi aikaa ja pelkät namit käyttöön. Se kuumiaa niin paljon, ettei se muuta tee kuin hauku ja hypi mua vasten, ei kerkee suorittaa esteitä tai irtoamaan yhtään. Pommi oli hurjalla ja raivokkaalla päällä muutenkin, se huomattiin myös vauhdissa. Mm. A-este suoritettiin semmoisella kolmepiste-kosketuksella, yksi loikka alhaalla, yhdellä loikalla harjan yli ja yksi loikka alas. Muistan kun Pommi on tehnyt saman jo nuorempana, kun meillä oli eri koutsi. Silloin saimme kuulla, että koira on liian nopea ja eihän tuosta teidän touhusta tule mitään. Koutsimme ei ollut varsinainen terrierien ystävä. Nyt puolestaan saimme lähestulkoon hurraa-huutoja kaikin puolin tyylipuhtaasta suorituksesta. Emäntä vaan jäi suu auki katsomaan ja hekottamaan...

Blondi oli ihan mahdottomalla tuulella. Lähdössä ei voinut odottaa, piti käydä moikkaamassa kaikki tutut, karata moneen kertaan ja olla muutenkin kaikin tavoin raivostuttava. :o)Energiaa siis oli kuin ravistetussa vichy-pullossa...

Nyt mä alan taas kesäkauden alettua ymmärtämään, että mun koirat on oikeesti nopeita, enkä mä tule ikinä pystymään samaan tahtiin kuin ne. Joissakin tilanteissa se on ok, mutta eilenkin oli keinun jälkeen semmoinen hyppyhässäkkä, että sen ohjaaminen takaa oli vaikeaa, ja keinun takia ei saanut etumatkaa otettua. Pitäisi vaan hyväksyä tämä asia ja harjoitella enemmän takaa-ohjausta, niin kai sekin siitä joskus selkenisi.

Huomenna meillä onkin tiedossa kiva päivä. Mä teen vaan puoli päivää kotoa töitä ja sit me suunnataan Paraisille, meren rannalle, yksityiskoulutukseen. Toivottavasti se helleaalto iskee jo huomenna ja saadaan aurinkoiset treenit. Ollaan ulkona treenaamassa, mutta silti semmoisella tekonurmella. Uusi, hauska kokemus sekin. :o) Me mennään varmaan koko perheen voimin, joten sään salliessa meitin reissu voi venähtää myös rannalla istuskeluksi ja piknikiksi. Jei!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ja lauantaina me lähdetään Paraisilta kohti Mansea;)
Yes, muista että saaristossa heiluu aina palmun lehdet ja aurinko paistaa joten varaudu suojakertoimilla!