Ei nimi miestä pahenna?

Mun sukunimi on nyt sitten muuttunut, virallisesti jo maanantaina. Työsähköposti on uusittu, samoin henkilökortti. Työkavereille olen infonnut asiasta, ja niin monenlaisia kommentteja kuunnellut. "Pitääkö onnitella vai ottaa osaa?" , "Mikä vika sun vanhassa nimessä oli?" , "Olisit nyt samantien mennyt naimisiin ja ottanut ukkosi nimen" sekä "Oletko sä nyt vapaata riistaa?" kertovat aika paljon suomalaisten ja miesten kivikautisesta suhtautumisesta nimen muutokseen. Monelle "vanhanaikaiselle" jössikälle on itsestäänselvyys, että vaimo ottaa häiden jälkeen miehen sukunimen. Onneksi tähän asiaan on viime vuosina tullut edes hieman muutosta, vaikkakin itse olen allerginen nille väliviiva yhdistelmille. Edelleen on äärimmäisen harvinaista, että mies ottaisikin vaimonsa nimen. Joku kunnia-asia se siis ilmeisesti on, että saa jatkaa sukua suvun nimellä. Ellei miehelle itselleen, niin ainakin hänen isälleen.

MTV3:n Helmi-osion nettisivuilla oli osuva artikkeli nimenmuutos-asiasta. Nimeä voi siis halutessaan muuttaa monestakin syystä, kuten esim. epämieluisista sukulaisista erottuakseen. Tai päästääkseen ex-mieheen liittyvistä muistoista. :o)

Itselle muutos on ollut helppo, osasin tänään vastata jopa puhelimeen sujuvasti "uudella" nimellä. Eihän se muutos näin päin tietysti olekaan niin suuri, tällä nimellä olen kuitenkin kulkenut elämäni 23 ensimmäistä vuotta! Ehkä on vähän semmoinen "olen palannut kotiin" tai "tästä alkaa uusi elämä" -fiilis. Jopa äiti oli iloinen kun kuuli asiasta, edes yksi nimisukulainen hänelläkin paikkakunnalla. Tällä mennään siis jatkossa, sikäli mikäli joskus vielä avioituisin, niin en aio enää nimestäni luopua. :o)