:o)

Tadaa! Niinhän siinä kävi, mä sain sen työpaikan! Olin siis perjantaina haastattelussa, ja samana iltapäivänä mulle jo soitettiin valinnasta. Viikonloppu meni hymy huulilla ja hieman jännittynein tunnelmin.

Musta tulee projektikoordinaattori, elikkäs titteli on project coordinator. Töissä puhutaan englantia, työkaverit on kaikki muut insinöörejä, ja 9:ää eri kansalaisuutta. Hauska päästä kokeilemaan ja kohentamaan kielitaitoa muidenkin kielien kuin enkun osalta.

Hieman jännittää, mutta erittäin positiivista tämä on joka tapauksessa!! :o)

Paska reissu

Mutta tulipahan tehtyä... Blondin kisatulos Tampereella tänään: ekalta radalta HYL, tokalta radalta 15 virhepistettä. Virheet kepeitä ja kontakteilta, ja ekalla radalla myös renkaalta. Blondi siis hyppäsi poikkeuksetta kaikki puomin ja A:n alastulot yli. Vaikka tokalla radalla yritin jo kädellä estää, mutta eipä auttanut. No, tiedetään ainakin mitä jatkossa treenataan entistä kovemmin... Lähdössä se pysyi tällä kertaa ihan hienosti. :o)

Kenraaliharjoitukset

Eilen meidän agilitytreenit alkoi oikein makoisasti, mansikkakermakakulla. :o) Meidän treeniryhmän menestys oli menneenä viikonloppuna niin huimaa, kiitos Klenin ja Faunan, että juhlistimme tapahtunutta syömällä täytekakkua ja juomalla kahvia treenimaneesissa. Hauskaa! Paitsi jättikokoisen kakkupalan jälkeen pehmeässä hiekassa täysiä juokseminen nopean ja täysimittaisen radan ajan on aika tuskaa....

Rata oli jälleen aika haastava, noin kolmosten luokkaa. Osasyy tälle radalle oli, että se oli ohjaajan muistillekin haastava kaikkine koukeroineen. Vink, vink! ;o) Blondi oli jo vähän maltillisempi lähdössä, vaikkakin varasti pari kertaa. Laitoin sen takaisin remmiin ja eikun uusiksi. Rata meni muuten sillä ihan superisti, paitsi puomin alastulon se pomppasi aina yli. :o( Rata oli semmoinen, että puomin loppupään alla oli putki, enkä millään siis päässyt/ehtinyt sinne alastulokontaktille passiin. Tietty mun olisi pitänyt laittaa sinne kontaktille kasa nakkeja, mutta tämä tuli mieleen liian myöhään. Daa! Kepit meni aivan loistavasti, myös siltä meille vaikeammalta puolelta! Jokohan sitä puolta uskaltaisi käyttää kisoissa?

Pommi meni hyvin, Pommille ominaisella varmuudella. Pommi ottaa kontaktit hienosti, vaikka niitä en ole namilla opettanut. Se hidastaa sanallisesta käskystä. Pommi jopa ampaisi täysiä putkeen, vaikka en ollut lähimainkaan. Yleensä sen saa viedä suuaukolle saakka. Ainoa Pommin heikko kohta oli eilen kepit. Niitä ei olekaan tahkottu sen kanssa sillai kuin Blondin. No, kesällä treenataan ne kuntoon omalla takapihalla.

Sunnuntaina suunnataan Tamskin kisoihin blondin kanssa. Hyvin järjestetyt kisat, meillä on molemmat radata peräkkäin! :o)

Kääääk!

Mulla on tänään työhaastattelu! Se kestää kuulemma 1,5 tuntia! Enkä ole edes varma käydäänkö keskustelut suomeksi vai englanniksi. Apua?!

Kevättä rinnassa

Eilisen päivän aikana satoi Tampereen seudulla noin 25 cm lunta. Joihinkin kohtiin kova tuuli oli kasannut semmoiset yli puolimetriset kinokset, kuten meidän kotioven taakse. :o) Mä olin ihan innoissani, kuin pikkutyttö ensilumilla. Tein lumitöitä vähän taloyhtiön puolestakin, ja vein koirat ylimääräiselle lenkille, jotta pääsin goretex-säärystimieni kanssa lumeen tarpomaan. Harmi vaan, että parin päivän päästä on kaikki ihanuus taas ohi, ja saadaan kulkea saappaat jalassa sohjossa...

Eilen ostin uuden kevättakin, ja tilasin ihanat oranssit korkokengät itselleni. Joten kyllä se kevätkin saisi tulla kohta. :o)

Illalla kävin hakemassa barffia koirille. Ne ovat olleet nyt vähän sekaruokavaliolla Blondin mahavaivojen takia, ovat saaneet tattaripuuroa, puuroriisiä, keitettyä jauhelihaa yms. Nyt koitetaan taas palata enemmän barffin suuntaan, vaikka ihan "absolutisti" en halua olla. Jotain "terveellisempää" namia mun pitäisi kehitellä käyttöömme, koska en haluaisi myrkyttää koiria nykyisellä suola- ja lisäainemäärällä enää pidempään. Blonkullakin kun saattaa olla kolme treenit viikossa ja kisat päälle, ja lähestulkoon aina on jotain nakkia tai lihapullaa mukana. :o( Olen mä juustoa ja verilättyäkin kokeillut, mutta nyt ajattelin jotain vielä luonnonmukaisempaa, esim. keitettyä naudan kieltä. Voi oksennus!

Istu - paikka

Tämä onkin aika agilitypainotteinen viikko. Viikon sisällä on kahdet treenit ja kahdet kisat, joissa molemmissa on kaksi starttia. Eilen oltiin Nokialla lämminhallitreeneissä Blonkun kanssa. Me ollaan nyt oltu siellä jo kahdella kurssilla, eli 16 kertaa, ja ilmoitin meidät jatkaviksi, eli ainakin kaksi kuukautta siellä vielä käydään. Aluksi sain siitä mattopohjasta jalkani kipeiksi, mutta enää se ei vaikuta yhtään, niin sitä vaan tottuu. Treenit on siellä aina tosi hyvin suunniteltu, ja radat melko haastavia. Olen siis tykännyt.

Eilen mentiin pitkää ja vaikeaa rataa, mutta Blondi kulki kuin unelma. Aika hienoa huomata, että meidän treeni sujui ihan yhtä hyvin kuin niiden ryhmämme hieman koppavien kolmosluokkalaisten. ;o) Saimme kehuja keppien sujuvuudesta, siinä olemme selvästi edistyneet eniten. Myös Blondin putkeen irtoaminen on jotain aivan ällistyttävää, ei todellakaan tarvi saatella sinne päinkään. Yleensä. :o) Eilen suurin osa treeniajastamme tuhrautui valitettavasti jälleen paikallaanpysymisen harjoitteluun lähtötilanteessa. Maanantain kisoista turhautuneena otettiin tässä asiassa nyt tiukempi linja käyttöön. Vien Blondin nyt sit aina remmissä ja kaulapannassa lähtöpaikalle. Laitan sen istumaan, ja otan sit vasta kaulapannan pois, ja jätän siihen odottamaan. Jos neiti varastaa tai liikahtaa edes vähän, niin menen takaisin ja laitan kaulapannan kaulaan ja kaikki alusta. Yhden esteen taakse pystyn melko helposti mennä, mutta toiselle esteelle kävellessä alkoi kirppu jo tulla perään. Tätä me nyt sit yritetään treenata kovasti, aina tietty agitreeneissä, mutta myös kotona ja vaikka lenkilläkin. Olen itse ollut liian lepsu asiassa, joten ei auta kuin katsoa peiliin taas kerran.

Koirani on kuuro (ja pelle)

Mä aion teettää ensi kesäksi semmoisen t-paidan, jossa lukee edessä Blondi, ja takana "Koirani on kuuro". Selviää monelta selitykseltä ja ihmisten ei tarvi kummissaan ihmetellä kisayleisössä, että miksi toi tyhmä akka ei huuda koiralleen "putkeen". :o)

Eilen oltiin Blonkun kanssa Turussa ATT:n kisoissa. Eka rata oli ihan sairaan helppo, yksi pieni juju, jossa koira saattoi mennä putkesta väärästä päästä sisään, mutta muuten suoraa juoksua. No, tiedätte varmaan kuinka tämmöisillä radoilla käy. Hylly tuli, kuinkas muuten. Mutta yleisöllä oli hauskaa, ja sehän on pääasia, eikö? Alku meni hyvin, mutta Blondi ampaisi tosiaa putkeen väärästä päästä. No, minä ajattelin, että silti mennään, ja koitin saada sen menemään siitä oikeasta päästä uudestaan. Ei, ei, e, ei sitten millään. Putken suu oli hallin seinän vieressä, ja putken päällä oli joku paino. Blondi (joka on muuten putkihullu!) ei tajunnut. Ilmeisesti se ei vaan jostain syystä oikein hahmoita noita seinän vierellä olevia suuaukkoja, koska niiden kanssa ollaan ennenkin tahkottu. Mä lähetin sen noin seitsemän kertaa putkeen, ja aina se palasi takaisin. Kävi kurkkaamassa suuaukolla, kävi haistamassa putken painoa, mutta ei mennyt sisään. Tässä vaiheessa jo ystävällinen tuomariherrakin sanoi mulle, että huuda sille koiralle "putkeen". Samaa oltiin kuulemma yleisössä päivitelty. :o) Minä sitten kesken radan ystävällisesti kerroin tuomarille, että kuuroille korville on yleensä turha huudella... Loppurata meni ihan kivasti, kepit sujui mutta pussista juostiin ohi. Tuossa vaiheessa en jaksanut lähteä enää korjailemaan. ;o)

Toka rata oli ihmeellisen hankala, siis ykkösten radaksi. Siinä ei ollut ykkösten radoille ominaisia suoria juoksupätkiä ja linjoja, vaan se oli aikamoista pyöritystä. :o) Se oli tuomariharjoittelijan tekemä, ja meille ei mitenkään liian vaikea kuitenkaan. Saimme radalta tulokseksi 5 virhepistettä, kielto hypyltä. Olimme neljänsiä. En saanut lähdössä mitään kontaktia Blondiin. Kun lopulta sain sen istumaan, ja päästin siitä irti, niin se lähti samantien paikaltaan haahuilemaan. Se ei ampaissut radalle, vaan nenä maassa lähti jonkun hajun perään. Ehti käydä ekan hypyn toisella puolella, mistä siis saimme virhepisteet. Sain sen kuitenkin houkuteltua hypyn ohi takaisin alkuun, ja siitä otimme sitten lentävän lähdön. Rata meni täydellisesti, ja olisimme tehneet hienon nollan ilman tuota alun haahuilua. Ai miten niin paikallaan pysymistä kannattaisi treenata?! ;o) Olin neitiin tyytyväinen. Kepit sujui mallikkaasti (en ohjannut kuin ekan välin), kontaktit otettiin ja olin itsekin koko ajan kartalla, vaikka tein useita puolenvaihdoksia, valsseja ja persjättöjä. Ensi sunnuntaina on Tampereella kaksi starttia, katsotaan oisko silloin meidän päivä...

Pääsiäistä!

Pääsiäinen on sujunut meillä kivasti ja rauhallisesti. Torstai-iltana oltiin Länsi-Teiskossa agitreeneissä. Miellä oli "vieras" koutsi, ja treenit oli oikein hyvät ja mielenkiintoiset. Aika vaikeita käännöksiä ja meille harvinainen pöytä radalla. Ihan hyvin meni. Perjantaina nautimme auringosta pitkillä lenkeillä, mä luin yhden kokonaisen kirjan päivän aikana, ja koirat loikoilivat milloin missäkin mihin aurinko loi säiteitään. :o) .

Perjantain päivälenkillä tuli vanhempi rouva labradorin noutajan kanssa meitä vastaan metsätiellä. Mä olen viime kuukausina ollut mielestäni erittäin rauhallinen noiden idiootti-koirankusettajien kanssa, mutta tällä kertaa paloi käämit ihan totaalisesti. Rouva kun näki meidän tulevan vastaan, niin päästi koiransa saman tien remmistä pois. Mä huusin, että "miksi sä noin teit, katsokin sitten ettei se tule tänne meidän lähelle!". Rouvan vastaus oli, että "tää kiskoo niin paljon, että menen kumoon jos pidän sen remmissä". Minun (ehkä liiankin ilkeä) vastaus oli, "pitääkö jumal*uta hankkia semmoinen koira, jota ei pysty käsittelemään?". Koira rynnii täysiä meitä kohden, korvat heiluen. Rouva huutaa, että "tää on ihan kiltti, ei se mitään tee!". Minä karjun itku kurkussa, että "ota se nyt #%¤**kiinni, koska nämä ei ole kilttejä!"... Olihan se labradori kiltti, ei siinä mitään, leikkimään se oli tulossa. Mutta mun molemmat koirat oli ihan raivona, kun tommonen musta iso koira rynnii vapaana niiden luokse. Mä koitin pitää koiria selän takana ja jalalla sitä labradoria kauempana. Samalla huusin täyteen ääneen sille rouvalle ja sen koiralle vuorotellen, todellakin säästämättä yhtään tietämääni kirosanaa. Rouva todennäköisesti loukkaantui ja pitää mua ihan hulluna. Mutta jos en olisi näin toiminut, hänen koiraltaan puuttuisi todennäköisesti toinen korva, ja silmä olisi puhki tällä hetkellä. Nyt säästyttiin sentään ilman fyysisiä vahinkoja.

Lauantaina oli Blondin hakutreenit, jotka kestivät vaatimattomasti viisi tuntia. Treenit olivat Pinsiössä semmoisella isolla vanhalla soramontulla. Ilma oli mitä loistavin, vähän pakkasta ja ihana auringonpaiste. Onneksi mulla oli aurinkolasit mukana, muuten olisi tullut varmaan vuosisadan jysäri. Hieman posket ja nenä kärvähtivät, sen verran hyvin hanki heijastaa tuota aurinkoa. Blondilla oli kaksi maalimiestä piilossa, toinen semmoisen sorakasan takana ja toinen istui traktorin hytissä. Blondi lähinnä nautti vapaana juoksemisesta, ja itse etsiminen oli toissijaista. Molemmat maalimiehet löytyivät katseella, ei siis mitenkään nenää käyttämällä. :o( Kauhean tyytyväinen en siis ollut treeniin, mutta minkäs teet. Se ilmaisu-treenien aloittaminen on vieläkin työn alla, kukahan mua potkaisisi oikein kunnolla persuuksille?!

Tänään oltiin muutama tunti meidän mökillä Toijalassa. Koirat nauttivat täysin rinnoin, kun saivat juosta vapaana jäällä ja heitin niille palloa. Pommi söi varmaan kolme kiloa lunta, ja nyt sit käydään tunnin välein ulkona pissalla. :o) Huomenna suuntaamme pikkuneidin kanssa Turkuun agikisoihin. Nähtäväksi jää, onko emännällä rata hallussa tällä kertaa?! ;o)

Nappisilmä

Hieman uteliaana olen lukenut blogituttujen kirjoituksia Tampereen KV-näyttelystä. Minulle tuo touhu on ihan vierasta, Pommi on ollut näyttelyssä ehkä kolme kertaa nuorempana, ja silloinkin kasvattaja vei sitä kehässä. Blondi ei ole vielä näyttelyssä ollut, eikä sieltä Kennelliitosta tai -piiristä ole tullut asiaan vieläkään mitään vastausta, vaikka toisin lupailivat. No, siitä ei sen enempää...

Tampereella tuomaroinut rouva oli ollu ilmeisen tarkka esim. silmien pigmentistä. Pommilla on ollut aina tosi kauniit silmät. Sillä on ollut ihan täydellisen symmetrisesti kajalia yläluomessa, mutta alhaalla ei mitään. Nyt, tänä talvena, sen toisen silmän alle luomeen on ilmestynyt aika iso pigmenttiläiskä. Minusta on erittäin hassua, että ensinnäkin kohta neljä vuotta täyttävälle koiralle, ja toisekseen vielä keskellä talvea, tulee yhtäkkiä lisää pigmenttiä. Nyt täydellisen kauniit silmät ovat hieman surullisen näköiset, kun pigmentti näyttää vähän kuin ärripurrilla olisi tippa linssissä koko ajan. :o)

Sylkkäriä ja kepitystä

Ei oo oikein ollut mitään asiaa, että olisin viitsinyt tänne kirjoitella. Nyt kun asuu "yksin" (T. on reissussa), niin tuntuu taas kaikki aika menevän joko töissä, koirien kanssa lenkillä, treeneissä tai muuten vaan niiden kanssa puuhaillessa. On siitä herrasta siis jotain apuja selvästi ollut! ;o)

Eilen oltiin Blonkun kanssa lämminhallitreeneissä. Mentiin aika vaikeaa rataa, oli jos jonkinlaista kieputusta ja putkeen menoa väärästä päästä. Meni silti ihan kohtuu hyvin. Alun kieputusta koitin ohjata "jaakotuksella", eli semmoisella Blondille hieman oudolla ohjauksella. Kyllä se sen aika pian tajusi, itse sai vaan olla tarkkana, että ei hukannut koiraa selän taakse. Toisessa kohdassa käytettiin sylikäännöstä, joka ei heti pikkuneidillä sujunut. Otettiin namikippo avuksi, ja treenattiin ihan pelkkää käännöstä. Parin kerran jälkeen sekin lähti sujumaan. :o) Keppien "vaikeampi" puoli alkaa myös mennä kohtuuhyvin. Olen tähän asti huitonut kädellä, ikäänkuin näyttänyt aina erikseen joka välin, että mistä pitää mennä. Nyt kokeiltiin niin, että pidin käden kyllä ojennettuna alas, mutta ihan paikallaan, en sillai huitonut tai rytmittänyt. Meni paljon paremmin! Ei toi kyllä vielä niin vahva puoli ole, että uskaltaisin sitä kisoissa käyttää. Toinen puoli kun menee yleensä ihan ilman kättä, juoksen vaan vierellä.

Uusi viikko

Taas on maanantai. :o( Viikonloppu meni rauhallisesti, ulkoillessa ja levätessä. Lauantaina kävin kaupungilla shoppailemassa ja avantouimassa, sunnuntaina poikkesin äidillä ja olin sulkapalloa pelaamassa. Molempina päivinä tehtiin koirien kanssa pitkiä lenkkejä, melkein eksyttiin uusia polkuja kartoitettaessa... Siinä se lyhykäisyydessään. Eilen meillä ramppasi tämän tästä pieniä noita-akkoja ja trulleja virpomassa. Kaikki eivät uskaltaneet soittaa ovikelloa, kun Pommi oli oven takana haukkumassa raivokkaasti. Mutta uskaliaat palkitsin suklaamunilla, kunhan olin tietty ensin teljennyt Pommin eteisen puolelle oven taakse.

Tällä viikolla onkin vaan 4 työpäivää, kivaa. Mulla ei ole talvilomaa ollenkaan, niin pääsiäisen aikana pitäis koittaa ladata akkuja, kun on kerta vähän pidempi viikonloppu ees. Pääsiäismaanantaina me lähdetäänkin Blondin kanssa agikisoihin Turkuun, Riitan ja Alman houkuttelemana. Mun periaatehan on tähän asti ollut, että osallistutaan vaan Pirkanmaan aluella oleviin kisoihin näin aluksi. Noo, kai sitä aikansa ja rahansa voi huonomminkin käyttää?

Liitoa

Päivät kuluu ihan kamalan nopeasti ja taas on perjantai. T. on Etelä-Koreassa työreissulla, kotiutuu vasta reilun viikon päästä. Töissä on ollut melko kiireistä, työtehtävissä on kenties tulossa pienoisia muutoksia lähitulevaisuudessa, saa nyt nähdä. Yhtä työhakemustakin olen kirjoittanut, hieman ristiriitaisin tuntein kuitenkin. Työnkuva olisi mielenkiintoinen, mutta toisaalta tämä työympäristö on mulle tärkeä, ja näitä ihmisiä tulisi ikävä...

Eilen oltiin koirien kanssa maneesissa agilitytreeneissä. Sieltä ei ole kauheasti raportoitavaa. :o) Pommi kuumeni, varsinkin toisella radalla, paljon. Blondi irtosi todella hienosti mm. putkeen, mutta hieman vouhkasi liikaa, eli välillä unohtui katsoa, että missä se mamma menee, minä kun menen minne lystään. A oli eilen lempparieste, sillä mentyjen kontaktitreenien takia. Blondi keikkui ja tasapainoili siellä harjalla, ja odotteli namien saapumista kontaktille. Kun komensin sen alas, niin sehän hyppäsi sieltä ihan huipulta asti suoraan maahan. Näin meillä...
Tähän asti kuurous ei ole juurikaan tuottanut suurempia ongelmia, mutta kauhukseni alan huomata, että kun radat vaikenevat, niin kyllä niitä ongelmiakin tulee. No, mietitään sitä sit kun oikeasti ollaan siellä 3. luokassa. :o)

Älä revi sitä koiraasi

Vaikka itse ei todellakaan ole mikään mallitapaus koirankoulutuksessa tai pitkäpinnainen ja kärsivällinen niiden jumpittelujen kanssa, niin silti joskus tekisi mieli puuttua toisten koiranomistajien toimintaan. Eilen päivälenkillä näimme ihan lähellämme sellaisen nuoren oloisen parsonin, joka oli vanhemman rouvan kanssa fleksilenkillä. He tulivat aluksi meitä vastaan, mutta vaihtoivat meidät havaittuamme toiselle puolelle tietä ja vaihtoivat suuntaa, eli lähtivät kulkemaan samaan suuntaan kuin me menimme. Tuo vieras parson laittoi maihin, ja jäi kyttäämään meidän tuloa. Ihan tuttua. Rouvalla oli ilmeisen huono päivä ja metodit hakusessa, koska hänellä paloi ihan hihat koiran kanssa. Nameja heillä ei ollut käytössä, vaan rouva koitti fleksillä kiskoa koiraa eteenpäin. Ei edes puhunut sille tai maanitellut, kiskoi vaan. Kun ei tehonnut, niin sitten nykäistiin lujempaa. Koira kun koitti mönkiä vaan meitä kohden, niin eikös tempaista oikein kunnolla, niin että koira lentää kaaressa lumipenkkaan. Ja kun tämäkään ei auttanut, niin jäivät siihen paikalleen odottamaan, että me pääsimme reilusti heidän ohi, ja sitten taas vaihtoivat suuntaa alukeperäiseen.

Mä toivon, että koira ei ollut tuon rouvan, vaan että hän oli joku sijaisulkoiluttaja. Jos lenkkeily ja koirien vastaantuleminen on noin vaikeaa, ja sitä ei edes yritetä kouluttaa tai tehdä helpommaksi, niin sääliksi käy. Pommihan on melkein samanlainen tapaus ilman namipussia. Nykyään se on jo niin ehdollistunut, että heti koiran havaittuaan tulee seuraamaan hyvässä kontaktissa ja odottaa namien tippumista. Olikohan tuolle rouvalle tullut moinen mieleenkään, että siinä säästyisi omat hermot ja olkapää rasitusvammalta, kun kokeilisi vähän pehmeämpiä metodeja. En viitsinyt ruveta huutelemaan tien yli mitään, vaikka mieli teki. Kai asiasta teki itseä läheisemmän se, että retuutettava koira oli juuri parson.

Eilen oltiin Blonkun kanssa taas lämminhallitreeneissä. Ei menty rataa ollenkaan, vaan treenattiin keppien sissänmenoa ja A:n alastulokontaktia. Oli erittäin hyödyllistä, ja treenit onnistui hyvin. Keppien "helpompi" puoli sujuu jo aika mallikkaasti, Blondi tuntuu melkein tajuavan jopa sisäänmenoaukon. Vaikeampaa puolta treenattiin niin, että namikippo oli heti ekassa välissä, ja myöhemmin toisessa välissä. En näyttänyt sisäänmenoaukkoa varsinaisesti, vaan osoitin keppejä vaan kauempaa. Lähti sujumaan hyvin. Tulisi nyt äkkiä kevät, niin saatais kepukat takapihalle ja tehotreenit käyntiin. :o)

Tuparit

Meillä oli lauantaina kavereille tuparit. Vieraita oli noin 16 henkeä, ja kivaa oli. Ruokaa ja juomaa riitti hyvin ja jäi ylikin, ja väki tuntui viihtyvän. Saimme kivoja tuparilahjoja; juustotarjotin, pyyhkeitä, viskiä, viherkasveja, kaikkea limenväristä keittiötarviketta ja semmoinen jättisuuri ruisreikäleipä, jonka halkaisija on noin 60 cm. :o)

Koirat olivat hoidossa ex-miehelläni. Pommille olisi liian suuri stressi tavata 16 enemmän tai vähemmän uutta ihmistä, eikä juhlien pitäminen niiden kanssa muutenkaan sujuisi. Ne olisivat koko ajan kerjäämässä ruokaa tai varastelisivat sitä lattialle tai sohvapöydälle jääneiltä lautasilta. Hoidossa oli mennyt kuulemma kaikki hyvin. Siellä annetaan herkkuja mahan täydeltä ja heitellään vinkulelua koko ilta, joten ei kai ihme, että Pommi meinasi jäädä sinne mieluummin kuin olisi lähtenyt kotiin.

Parisuhdepotaskaa, hyppää suosista yli vaan!

Uskon, että elämä sian kanssa on varmasti vaikeaa ja haastavaa. Viíville hatunnosto! :o) Vaikka asuu ihan "tavallisen" miehen kanssa, niin siltikin välillä tuntuu, että tosiaan olemme eri planeetoilta.

Mies harrastaa intohimoisesti jotain, yleensä urheilua, johon menee noin 10-20 tuntia aikaa viikossa. Pisimmille pelireissuille lähdetään jo edellisenä iltana, tai sit viiden maissa aamuyöllä. Jossain vaiheessa nainen tuskastuu ja tiuskii, että voisit sinäkin joskus olla kotona ja tehdä vaikka kotitöitä välillä. Mies vastaa, että koita nyt kestää hetki vielä, mä lopetan tämän kauden jälkeen, ja sit olenkin aina kotona. Älä nainen usko, älä vaan erehdy uskomaan!! Pitäisihän se jo idiootinkin tajuta, että ei se niin mene, mutta silti sinisilmäinen hyväuskoinen naikkonen uskoo. Kausi loppuu, pari kuukautta menee niin, että herraa oikeasti näkyy kotona, jos ei muuta niin sohvalla kyseistä lajia katsomassa. Sitten yhtenä torstaina se sanoo lähtevänsä joukkueen palaveriin, jossa suunnitellaan tulevaa kautta. What the fuck? Ai sen joukkuueen, jossa sä lopetit? Ai sitä kautta, jolloin sun ei pitänyt olla enää toiminnassa mukana, paitsi silloin tällöin katsomossa istumalla? Mitä ihmettä sinä siellä palaverissa teet? Ja siihen mies vaikeena mutiseen, että menen nyt katsomaan mitä siellä puhutaan, ja onhan sullakin harrastuksia, ja olethan säkin koirien kanssa paljon pois kotoa...15 tunnin pelireissun vertaaminen kolmen tunnin agikisareissuun on kai miehistä ihan oikeutettua.

Miksi parisuhde on semmoista vastakauppaa? Sä saat mennä jos mäkin saan. Teoriassa kai loogista, mutta kun molempien menot on aina eri aikaan, niin lopputulos on se, että silloin tällöin lauantai-aamuna aamiaisella kohdataan. Työmatkat mä hyväksyn nikottelematta, niitäkin riittää, ja usein myös viikonloppuja tuhrautuu matkustelussa, mutta minkäs teet. Työkaveri kysyi multa joskus, että miltä tuntuu jäädä pallolle kakkoseksi? Silloin nauratti, mutta katsotaan nyt hyytyykö hymy kun se kausi oikeasti alkaa.

A niinkuin agility

Eilen oltiin taas agitreeneissä, maneesilla Länsi-Teiskossa. Kahta eri rataa mentiin, molemmat varmasti 1-luokan ratoja vaikeampia, mikä on meidän treeneissä ihan normaalia. Tokalla radalla treenattiin sylikäännöstä. Ekalla radalla oli yksi vaikea vienti hypylle, keppien suoritus meille vaikeammalta puolelta ja hieman kinkkisempi putkelle meno. Oli siis oikein hyödylliset ja hyvät treenit.

Pommi kulki hyvin, molemmat radat sujui siltä hienosti. Pommi alkaa olla aika "varma" agilitykaveri. Kun muistaa ne pari kompastuskiveä, niin sen kanssa on aika helppo mennä. Putkelle pitää viedä selkeästi ja aika lähelle, sen huomasin eilenkin jälleen. Ja kepit takkuaa vielä hieman, ainakin toiselta puolen. Eilen tuli koutsilta se vähän pelon sekaisin tuntein odottamani kommentti: "Kyllä sun pitää ruveta kisaamaan tuolla koiralla, se menee niin hyvin".

Pommi menee hyvin, kyllähän mä sen tiedän. Se on muutenkin nopea ja innoissaan, kuumenee sillai aika sopivasti tällä hetkellä. Mutta...
Hallikisoissa olisi turvallisempaa, kun yleensä joka sivustalle kentän laidalle ei pääse katsojia koirineen. Mutta kannattaako mennä hallikisoihin, jos ei kesällä uskalla sit ulkona kisata? Mä tiedän, että jos vien sen kisoihin, niin jännitän aivan törkeästi, vatsa solmussa ja jalat tönkkönä. Onko sekään sit kivaa? Joku päätös pitäisi tehdä. Turun pääsiäiskisoissa olisi aika ideaali tilanne, kuulemma vaan yhdestä päädystä laita "auki". Se lähtö ja maalihan meillä ne ongelmat on, ei Pommi kesken radan mihinkään lähde. Mietitään.

Blondi meni vauhdilla ja vouhottaen. On niin kiire! Ei ehdi odottamaan lähdössä lähtölupaa, ei ehdi menemään kaikkia keppejä loppuun tai odottamaan, että se keinu oikeasti laskeutuu. Hieman malttia kun neidille saisi, niin hyvä tulisi.

Ihminen tarvitsee ihmistä

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

- Tommy Tabermann -

Tommy teki lakialoitteen rakkauslomasta. Viikon mittainen, vuotuinen, palkallinen rakkausloma. Tällä lomalla puoliskoiden pitäisi omistautua toisilleen "eroottisella ja emotionaalisella tasolla". Tykkään Tommyn asenteesta ja hän tuo eduskuntaan hieman erilaista näkökulmaa ja erilaisia aloitteita. Vanhat kalkkikset siellä varmaan kauhistelee moista. :o)

Hourupäiden hommaa

Eiliset lämminhallitreenit Blonkun kanssa meni taas erittäin sekopäisissä tunnelmissa. Mentiin vaikeaa rataa, mutta ei se ole mikään puolustus. Kun kuulee treenikavereiden kommentoivan tyyliin "Ei tommoista olekaan!" "Se on kuin marakatti", "Ei voi olla totta, katso nyt!", niin aina ei ole syytä ylpistellä. :o)

Blondi kuumeni, se haukkua räkötti jatkuvasti. Kuumentuessaa liikaa se unohtaa pitää minuun kontaktia, se vaan huitelee mihin itse haluaa kysymättä minulta katseellaan apuja. Puomista ja keinusta on tullut kontaktitreenien ansiosta lempiesteitä. Keinun vieressä oli kepit, ja kepeille vienti tökki, ja sitä treenattiin. No eikös Blondi joka ikisessä välissä ampaissut sinne keinulle. Se menee keinun loppuun, huomaa ettei ole namia. Tekee täyskäännöksen, ja kävelee keinun alkuun, ei sielläkään namia. Taas täyskäännös ja katsomaan jos loppupäähän olisi ilmestynyt nami. No ei ollut. Hypätään varuiksi maahan katsomaan jos nami olisi siellä. No ei ollut. Juuri kun keinun alastulo lähtee nousemaan ylöspäin, niin hypätään kyytiin siitä väärästä päästä. Ja koko leikki alusta... Sama puomin kanssa, sinne säntäillään molemmista päistä, hypitään kesken matkaa alas ja kuljetaan sitä alastuloa edestakaisin, kun ei se nami vieläkään ole sinne ilmestynyt. Oikeesti! Ja mitään ei totella, juostaan tuhatta ja sataa keinulta puomille ja takaisin. Pikkaisen on tällä hetkellä hakusessa toi homma. :o( Pitää laittaa neiti remmiin heti kun pidetään sekunninkin miettimistauko kesken radan.

Vakavasti harkitsen sitä kuukausikortin hommaamista tuonne hallille, että saataisiin rauhassa käydä tekeen sitä kontaktitreeniä. Ennen kisoja täytyy pitää varmaan viikon tauko moisesta treenistä, muuten neiti ampaisee kisoissakin saman tien keinulle tarkistamaan namitilanteen.

Ihania!

Kauniita ja monipuolisia sisustustarroja löytyy osoitteessa: http://www.zocca.fi/shop/.

Mulla oli vanhassa asunnossa makkarissa semmoiset suuret unikot tarroina, ja tykkäsin niistä kovasti. Nyt tekisi mieli kokeilla jotain uutta. Paikka vaan pitäisi päättää, että millekös seinälle laittais ja maalaisko sen pohjan ensin...

Salat julki

Emma-sisko haastoi mut syntien paljastukseen. Tehtävänä on siis paljastaa 7 salaisuutta itsestä. Ei mulla kuulemma kamalasti ole salaisuuksia, kun mamma on semmoinen lörpöttelijä, että kertoo ne kaikille... Mutta tässä tulee jotain:

1. Olen kauhea pehmo. Mammaa tulee kova ikävä, jos se on hetkenkään pois. Seuraan sitä kaikkialle, jopa suihkuun ja vessaan. Jos se on pitkään pois, mulla menee masu sekaisin huolesta.
2. Mä en osaa leikkiä. En tykkää leluista olleenkaan. Ihmisten käsien pureminen ja raapiminen puolestaan on tosi hauskaa.
3. Trimmausveitsi, kynsisakset ja sitruunapanta on mun vihollisia. Ne nähdessäni juoksen meillä asuvan mieshenkilön turviin piiloon. Se ei koskaan kiusaa moisilla kapistuksilla, mamma vaan.
4. Tykkään istua sylissä. Ei niin väliä kenen syli, kunhan on syli. Ei väliä onko henkilö ruokapöydässä vai vessanpytyllä, kunhan pääsen syliin.
5. Mua ei saa pussata, sitä mä inhoan. En koskaan ikinä pussaa ihmisiä.
6. Rakastan juoksemista ja hepulointia. Saan oikeastaan joka lenkillä parsonpörinät, ja juoksen hulluna ympyrää remmin mitan etäisyydellä. Lisäksi tykkään hyökkäillä siskon kimppuun ja haastaa sitä leikkiin kesken lenkin. Kun pääsen remmistä vapaaksi (ihan liian harvoin!) niin silloin painan häntä suorana ihan täysiä. Ja mua ei saa kukaan kii!
7. Mä olen aivan mahtava agilityssä. Mamma ei osaa, mutta mä peittoan taidoillani ja nopeudellani kaikki. Isona aion tulla suomen mestariksi, ja sitten saan kaikilta respektiä.

Haastan salaisuuksien paljastukseen Panun ja Ulpun.

T. Blondi

Koiravaivoja vai vaivakoiria

Blondillahan on ollut vähän vatsavaivoja viime aikoina. Kun se ahmii jotain isoa, niin siitä seuraa tärinää ja oksentelua. Se on selvä. Mutta semmoinen yöllä alkava mahan mouruaminen ja ripulointi on ollut vähän ihmetyksen paikka, kun ei se tunnu mistään ruuasta johtuvan. Pitkällisen seurannan, muistiinpanojen ja pohdiskeluiden tuloksena olen päätynyt seuraavaan tulokseen. Se johtuu ikävöinnistä! Jos olen työkavereiden kanssa saunaillassa, kaverin kanssa viihteellä tai jossain konsertissa/teatterissa illalla, eli pitkään pois Blonkun luota, niin seuraavana yönä on odotettavissa vatsavaivoja. Blondi on semmoinen herkkä mamman sylivauva, ja näköjään stressaa ja reagoi vatsallaan kun joutuu ikkunassa odottamaan ja päivystämään. Eikä asiaa auta se, että T. ja Pommi on sen kanssa kotona, ypöyksinhän se joutuu olemaan äärimmäisen harvoin. Syy on nyt siis (luullakseni) selvillä, mutta ratkaisua ongelmaan onkin vaikeampi keksiä...

T. oli eilen jutellut naapurimme kanssa. Naapuri oli hädissään kysellyt, että kuuluuko heidän vauvansa itku meille, kun on hampaita tulossa. Pihaustakaan en ole kuullut. :o) Mutta kuulemma meidän koirat haukkuu kun me on lähdetty töihin, ja se kuuluu naapuriin. Sattuvat olemaan juuri siinä ainoassa huoneessa, joka meillä on ikäänkuin seinä seinää vasten. Justiinsa joo, enpä totakaan tiennyt. Ei ne siinä vaiheessa vielä hauku kun me ollaan kuuloetäisyydellä, tietenkään. Ei se kuulemma kauaa jatku, mutta silti olin vähän tyrmistynyt. En halua, että ne haukkuu ollenkaan, ei semmoiseen ole tosiaankaan kiva herätä. Luulen pääsyyllisen olevan Pommi. Se on koirista kovempi haukkumaan, ja joskus kaupasta tullessani olen saanut sen kiinni itse teossa. Tänä aamuna laitoin Pommille sitruunapannan. En tiedä miten se siihen suhtautuu, ja haukkuuko se järjestelmällisesti joka päivä, mutta kokeillaan...

Että semmosta

Voiko tyhmyyden selitää jotenkin flunssalla tai jännityksellä? Tai onko siihen omaa lääkettä?

Oltiin Blondin kanssa tänään agilitykisoissa, yksi HYL hakemassa lisää kokoelmiin. Rata oli helppo, juosta sai, mutta yhtä kohtaa lukuunottamatta erittäin yksinkertainen. Blondi pudotti ekan esteen riman. Mä luovutin jo siinä vaiheessa, vaikka ei tietenkään saisi. Loppurata menikin sitten ihan persiilleen, koska minä unohdin radan kulun. Jäi semmoinen muutaman esteen pituinen kaarros sitten kokonaan tekemättä. :o) Erittäin noloa, mutta en nyt aio ranteita kuitenkaan auki nirhaista. Kun se viitonen oli jo ekalta esteeltä pohjalla, ja kuulemma A:n alastulosta oli tullut vitonen, ja yhden hypyn jätin ohjaamatta ja Blondi juoksi sen ohi... Mutta silti, kuinka voi olla mahdotonta muistaa 20 esteisen radan kulku, varsinkin kun sen kävi mielessään läpi ennen suoritusta noin kolmekymmentä kertaa? Koirassa ei ollut tänään(kään) yhtään mitään vikaa, kepitkin meni oikein mallikkaasti.

Toivotaan, että harjoitus tekee mestarin, ja minäkin joskus tästä kehityn. Tässä kuussa ollaan menossa vielä Turkuun pääsiäisenä kisaamaan, ja Tampereella on kisat ihan loppukuusta. Josko noista yhteensä neljästä radasta saataisiin edes joku onnistumaan, siis myös minun osaltani...