Koirani on kuuro (ja pelle)

Mä aion teettää ensi kesäksi semmoisen t-paidan, jossa lukee edessä Blondi, ja takana "Koirani on kuuro". Selviää monelta selitykseltä ja ihmisten ei tarvi kummissaan ihmetellä kisayleisössä, että miksi toi tyhmä akka ei huuda koiralleen "putkeen". :o)

Eilen oltiin Blonkun kanssa Turussa ATT:n kisoissa. Eka rata oli ihan sairaan helppo, yksi pieni juju, jossa koira saattoi mennä putkesta väärästä päästä sisään, mutta muuten suoraa juoksua. No, tiedätte varmaan kuinka tämmöisillä radoilla käy. Hylly tuli, kuinkas muuten. Mutta yleisöllä oli hauskaa, ja sehän on pääasia, eikö? Alku meni hyvin, mutta Blondi ampaisi tosiaa putkeen väärästä päästä. No, minä ajattelin, että silti mennään, ja koitin saada sen menemään siitä oikeasta päästä uudestaan. Ei, ei, e, ei sitten millään. Putken suu oli hallin seinän vieressä, ja putken päällä oli joku paino. Blondi (joka on muuten putkihullu!) ei tajunnut. Ilmeisesti se ei vaan jostain syystä oikein hahmoita noita seinän vierellä olevia suuaukkoja, koska niiden kanssa ollaan ennenkin tahkottu. Mä lähetin sen noin seitsemän kertaa putkeen, ja aina se palasi takaisin. Kävi kurkkaamassa suuaukolla, kävi haistamassa putken painoa, mutta ei mennyt sisään. Tässä vaiheessa jo ystävällinen tuomariherrakin sanoi mulle, että huuda sille koiralle "putkeen". Samaa oltiin kuulemma yleisössä päivitelty. :o) Minä sitten kesken radan ystävällisesti kerroin tuomarille, että kuuroille korville on yleensä turha huudella... Loppurata meni ihan kivasti, kepit sujui mutta pussista juostiin ohi. Tuossa vaiheessa en jaksanut lähteä enää korjailemaan. ;o)

Toka rata oli ihmeellisen hankala, siis ykkösten radaksi. Siinä ei ollut ykkösten radoille ominaisia suoria juoksupätkiä ja linjoja, vaan se oli aikamoista pyöritystä. :o) Se oli tuomariharjoittelijan tekemä, ja meille ei mitenkään liian vaikea kuitenkaan. Saimme radalta tulokseksi 5 virhepistettä, kielto hypyltä. Olimme neljänsiä. En saanut lähdössä mitään kontaktia Blondiin. Kun lopulta sain sen istumaan, ja päästin siitä irti, niin se lähti samantien paikaltaan haahuilemaan. Se ei ampaissut radalle, vaan nenä maassa lähti jonkun hajun perään. Ehti käydä ekan hypyn toisella puolella, mistä siis saimme virhepisteet. Sain sen kuitenkin houkuteltua hypyn ohi takaisin alkuun, ja siitä otimme sitten lentävän lähdön. Rata meni täydellisesti, ja olisimme tehneet hienon nollan ilman tuota alun haahuilua. Ai miten niin paikallaan pysymistä kannattaisi treenata?! ;o) Olin neitiin tyytyväinen. Kepit sujui mallikkaasti (en ohjannut kuin ekan välin), kontaktit otettiin ja olin itsekin koko ajan kartalla, vaikka tein useita puolenvaihdoksia, valsseja ja persjättöjä. Ensi sunnuntaina on Tampereella kaksi starttia, katsotaan oisko silloin meidän päivä...