sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Joululahjaostoksilla ja konsertissa

Perjantaina jäi hakutreenit väliin ja toimin sen sijaan asuntoesittelijänä. Herttainen nuoripari kävi katsomassa mun vuokra-asuntoa, jota minä tietysti kehuin maasta kattoon. Hyvin kelpasi, ja pari päätti muuttaa tänne. Ei siis tarvi toistamiseen esitellä asuntoaan. Tupakoivasta naapurista tai v-mäisestä alakerran äijästä en kertonut mitään, mutta ei kai se varsinaisesti mun asia ole moisista varoitella...

Lauantaina käytiin T:n kanssa joululahjaostoksilla, ja ihan kivasti niitä lahjoja löytyikin. Mä ostin mm. semmoisia pieniä metallikuulia, joita käytetään pullojen, karahvien yms. vaikeasti pestävien esineiden pesemiseen. Pulloon kaadetaan pesuainetta ja ne kuulat, ja sit ravistellaan. Löytyi myös ihana juustoveitsisetti ja semmoinen tiskialtaan sisälle magneetilla kiinnitettävä rätin pidike. ;o) Tärkeitä juttuja, joillekin...

Eilen illalla oltiin Nightwishin konsertissa Hakametsässä. Lämppärinä oli Indica, ja itse konsertti starttasi puoli kymmenen aikaan. Ihan hirveän suuri fani en ole, mutta kyllä mä siellä viihdyin. Varsinkin ne radiossa enemmän soitetut hitit uppoaa muhun. Hyvä fiilis oli ja äänentoisto kunnossa.


Kuva Aamulehden nettisivuilta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saako tiedustella mistä löysit magneettipidikkeen? Itsekin kun olen sellaista etsinyt jossain lehdessä kuvan nähtyäni ;)

Anonyymi kirjoitti...

Magneettipidike löytyi Koskikeskuksessa olevasta Iloinen Keittiö-liikkeestä.