sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Pääsiäistä!

Pääsiäinen on sujunut meillä kivasti ja rauhallisesti. Torstai-iltana oltiin Länsi-Teiskossa agitreeneissä. Miellä oli "vieras" koutsi, ja treenit oli oikein hyvät ja mielenkiintoiset. Aika vaikeita käännöksiä ja meille harvinainen pöytä radalla. Ihan hyvin meni. Perjantaina nautimme auringosta pitkillä lenkeillä, mä luin yhden kokonaisen kirjan päivän aikana, ja koirat loikoilivat milloin missäkin mihin aurinko loi säiteitään. :o) .

Perjantain päivälenkillä tuli vanhempi rouva labradorin noutajan kanssa meitä vastaan metsätiellä. Mä olen viime kuukausina ollut mielestäni erittäin rauhallinen noiden idiootti-koirankusettajien kanssa, mutta tällä kertaa paloi käämit ihan totaalisesti. Rouva kun näki meidän tulevan vastaan, niin päästi koiransa saman tien remmistä pois. Mä huusin, että "miksi sä noin teit, katsokin sitten ettei se tule tänne meidän lähelle!". Rouvan vastaus oli, että "tää kiskoo niin paljon, että menen kumoon jos pidän sen remmissä". Minun (ehkä liiankin ilkeä) vastaus oli, "pitääkö jumal*uta hankkia semmoinen koira, jota ei pysty käsittelemään?". Koira rynnii täysiä meitä kohden, korvat heiluen. Rouva huutaa, että "tää on ihan kiltti, ei se mitään tee!". Minä karjun itku kurkussa, että "ota se nyt #%¤**kiinni, koska nämä ei ole kilttejä!"... Olihan se labradori kiltti, ei siinä mitään, leikkimään se oli tulossa. Mutta mun molemmat koirat oli ihan raivona, kun tommonen musta iso koira rynnii vapaana niiden luokse. Mä koitin pitää koiria selän takana ja jalalla sitä labradoria kauempana. Samalla huusin täyteen ääneen sille rouvalle ja sen koiralle vuorotellen, todellakin säästämättä yhtään tietämääni kirosanaa. Rouva todennäköisesti loukkaantui ja pitää mua ihan hulluna. Mutta jos en olisi näin toiminut, hänen koiraltaan puuttuisi todennäköisesti toinen korva, ja silmä olisi puhki tällä hetkellä. Nyt säästyttiin sentään ilman fyysisiä vahinkoja.

Lauantaina oli Blondin hakutreenit, jotka kestivät vaatimattomasti viisi tuntia. Treenit olivat Pinsiössä semmoisella isolla vanhalla soramontulla. Ilma oli mitä loistavin, vähän pakkasta ja ihana auringonpaiste. Onneksi mulla oli aurinkolasit mukana, muuten olisi tullut varmaan vuosisadan jysäri. Hieman posket ja nenä kärvähtivät, sen verran hyvin hanki heijastaa tuota aurinkoa. Blondilla oli kaksi maalimiestä piilossa, toinen semmoisen sorakasan takana ja toinen istui traktorin hytissä. Blondi lähinnä nautti vapaana juoksemisesta, ja itse etsiminen oli toissijaista. Molemmat maalimiehet löytyivät katseella, ei siis mitenkään nenää käyttämällä. :o( Kauhean tyytyväinen en siis ollut treeniin, mutta minkäs teet. Se ilmaisu-treenien aloittaminen on vieläkin työn alla, kukahan mua potkaisisi oikein kunnolla persuuksille?!

Tänään oltiin muutama tunti meidän mökillä Toijalassa. Koirat nauttivat täysin rinnoin, kun saivat juosta vapaana jäällä ja heitin niille palloa. Pommi söi varmaan kolme kiloa lunta, ja nyt sit käydään tunnin välein ulkona pissalla. :o) Huomenna suuntaamme pikkuneidin kanssa Turkuun agikisoihin. Nähtäväksi jää, onko emännällä rata hallussa tällä kertaa?! ;o)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huh mikä tilanne teillä on ollut. Kyllä toi mamma sai kuulla varmaan ihan asiasta sillä kyllä koira täytyy hallita niin että sitä ei päästetä irti. Noita blondiaivo kusettajia on täälläkin välillä pilvin ja pimein aiheuttamassa hämminkiä. Mä olenkin kulmakunnan villirouva, kaikki kattoo kieroon vaikka koirat ois kotonakin;)
Kisoissa varmaan nähdään! Nipalla kolme starttia.
T. Mari

Anonyymi kirjoitti...

Siis voi luoja sentään!! Kamala tilanne! Mä en voi käsittää mitä tommosten ihmisten päässä liikkuu. Jos se oma koira on kiltti niin onhan se kamalan epäreilu tilanne niille hihnassa oleville koirille kun vieras koira juoksee päin :( En mä tykkäisi moisesta vaikka mun koirat ois "kilttejä" siellä narun päässä. En tod. Huoh... Onneks ei käyny mitään!

Tsemppiä kisoihin!!