perjantai 23. marraskuuta 2007

Elänräätälillä -jälleen

Itellä on kaamea olo. Turha haaveilla tänään hakutreeneistä tai mistään muustakaan. Ilmakin on mitä järkyttävin, vettä tulee kun esterin pyllystä, parhaaseen pikkujouluaikaan.
Sen verran sain aikaiseksi, että vein Pommin eläinlääkärille korvan rapsuttelun takia. Sillä on voimakas ulkokorvatulehdus, otettiin näyte, jossa näkyi tulehdussoluja ja bakteereita. Nyt aloitetaan korvatippakuuri, ja jos se ei pure sunnuntaihin mennessä, niin lisäksi suun kautta antibioottia. Toivotaan tippojen tehoavan, antibiootteja äksy on tänä syksynä saanut syödä ihan riittämiin.

En jaksa kuin ihmetellä ja äimistellä sitä, kuinka kiltti ja urhea Pomtsu on aina eläinlääkärillä. Ollaan tarkoituksella käyty aina samalla lääkärillä, jotta uuden ihmisen kohtaamien ei aiheuttaisi ylimääräistä stressiä. Pommi ei ole kertaakaan inahtanut, murahtanut tai yrittänyt näykkästä. Kotona se selvästi vihaa korvan puhdistamista, ja eläinlääkäritäti sai ronkkia korvaa topsitikulla niin, että äksyliini olla möllötti, eikä vetänyt edes päätään pois. Sitten kun ikävä temppu on tehty, Pommi siirtyy tutkimuspöydällä istumaan lähemmäs viereistä kaappia ja rupeaa tuijottamaan siellä olevaa namikippoa. Se on jo oppinut, että pian täti antaa namia. Kannattaa siis olla kiltisti. :o)

Ei kommentteja: