torstai 15. marraskuuta 2007

Tutustumisretkellä

Eilen lähdin töistä vähän aikaisemmin, että päästäisiin kunnon päivälenkille vielä valoisaan aikaan. Oli kiva auringonpaiste (tai siis kaunis auringonlasku siinä neljän maissa) :o), ja muutenkin mukava pirteä pakkasilma. Pakattiin koirat autoon, ja mentiin tutustumaan uusiin lenkkeilymaastoihimme siihen kolmen kilometrin päähän Villilään. ;o) Löysimme helposti Nokian moottoritien ali menevän alikulkutunnelin, ja pääsimme Pyhäjärven rantaan kauniisiin maisemiin. Sieltä löytyikin heti uimaranta, matonpesupaikka, ja semmoinen koirille sopiva uimaranta (ei siis yleinen), noin viiden minuutin kävelymatkan päässä meidän tulevasta kodista. Kiva. Ihan siinä uimarannan vieressä metsässä näimme semmoisen kanaverkkoaidan. Ajattelin mielessäni, että näyttää vähän koirapuiston aidalta, ja menimme uteliaana katsomaan mikä siellä on. Kyllä vaan, siinä moottoritien ja järven välisellä kaistaleella metsässä, on iso, hyvin aidattu koirapuisto, jossa oli jopa penkkejä, ja siellä meni semmoinen lyhyt pururatakin kävelyä varten. Ihan kiva juttu, puisto on sen verran erikoisessa paikassa, että siellä tuskin on paljon kävijöitä, ja noin lähellä moottoritietä en muuten uskaltaisi pitää koiria vapaana. Hyvä säkä!

Kiersimme metsässä järven rantaa pitkin kulkevaa polkua pitkin Villilänniemeen, josta sitten pääsimme kiertämään takaisin autolle. Ihan kiva oli käydä alustavasti tutustumassa lenkkimahdollisuuksiin ja siihen, missä päin on valaistuja kävelyteitä ja missä sitten niitä pimeitä osuuksia. Kyllä mä pimeällä uskallan mennä otsalampun kanssa valaisemattomia pätkiäkin, onhan mulla Pommi sentään mukana. Mutta mun suuntavaistolla (jota ei siis ole) oudossa ympäristössä on aina eksymisen mahdollisuus aika suuri... :o)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hihii mää näin teidät siellä Villilässä ohi ajaessani! Mietinkin, että olikohan ne te, ja olihan ne :P

Unknown kirjoitti...

Hei se on juuri se koirapuisto, jota joskus yritin selittää. Tosi hyvä ja upealla paikalla...

Anonyymi kirjoitti...

Mrimal: Mä luulin, että yritit selittää sitä tesoman valtatiellä, lähellä kauppaa olevaa puistoa. :o( Toi nyt löydetty on kyllä niin oudossa paikassa, että en edes tajua mistä sinne autolla mennään. Osaan vaan kävellen....