perjantai 22. helmikuuta 2008

Laihdutusta

Aamulla satoi vettä ja oli harmaata ja märkää. Pommi ei suostunut kävelemään aamulenkillä, sain tapella ja kiskoa, että sain sen kulkemaan. Ei kovin Pommimaista. Mutta selkisi se syykin kun kotiin päästiin, ja koira jäi istua tököttämään tuulikaappiin kuraeteisen oven taakse. Siellä oli eilen treeneissä päällä ollut treeniliivi, ja sen taskussa iki-ihana Guz-ukkeli. Se olisi pitänyt saada! ;o) Onneksi nyt on jo poutaista ja jopa aurinkoista, kun illalla on vielä tiedossa Blonkun hakutreenit.

Mä kun olen vähän omituinen itseni-kiusaaja, niin sain eilen mielestäni oikein loistoidean. Kun on pitänyt jo pidempään vähän laihduttaa ja kiinteytyä, kesäkin tulee ja agilityssä pitäisi jaksaa juosta... Tein päätöksen, että saan ottaa sen uuden tatskan vasta, kun 7 kiloa on lähtenyt painosta pois! Niinpä, hullu akka. ;o) T. lupautui maksamaan sen tatskan, kun oli jo lupaillut semmoista mulle synttärilahjaksi. Tänä aamuna tehtiin virallinen alkupainon mittaus, todistajineen kaikkineen. Nyt alkaa siis meikäläisellä ruokavalion tarkkailu ja vakava yritys kuntoilun lisäämiseksi. Haluaisin sen tatskan jo kesän alussa, eli vaikka kesäkuun alkupäivinä. Puolen kilon viikkotahti ei ole niin kovin hurja, mutta mun itsekurilla tulee olemaan joka tapauksessa vaikeaa. Aikoinaan eivät edes omat tulevat häät motivoineet mua tarpeeksi, että olisi saanut itsekurini aisoihin. Katsotaan, onko aika jo kypsä. ;o)

Ei kommentteja: