Liirum laarumia

Viikonloppu meni ihan lusmuillessa kotona, ja niin pitikin, kun isäntäkään ei ollut paikalla. Takapihalla tuli istuttua ja luettua pari kirjaa, koirat köllivät tyytyväisenä auringossa ja muutama pisempi lenkki tehtiin. Itse en jaksanut edes kaupassa käydä, italialaista jäätelöä tosin olin maistelemassa Mustalahdessa. :o)

Kävin mä eilen äitini kanssa sairaalassa moikkaamassa syöpää sairastavaa tätiäni. Puoli tuntia pystyin olemaan, sit tuli niin hirveä ahdistus ja oksetus, että oli pakko juosta ulos. Mä siis olen semmoinen, että pyörryn yleensä verikokeessakin ja en pysty kuuntelemaan yhtään mitään leikkaustarinoita tai sairaskertomuksia. Pelkkä sairaalan haju saa mut odottamaan kuolemaa ja voimaan pahoin. Kuulemma isääni tullut... Tätini oli tiputuksessa, hänelle laitettiin uutta verta, ja se oli minulle vähän liikaa. Automatkalla sairaalaan kerroin erostamme äidilleni. Minä olen kuulemma joustamaton ihminen, ja minun pitäisi opetella menemään puoliväliin vastaan. ??!! En jaksanut ruveta tappelemaan, joten hymyilin vaan kauniisti (mikäli hammasta purren voi kauniisti hymyillä) ja totesin asian varmasti olevan niin. AARRGGHH!

Tällä viikolla on aika paljon kaikkea actionia, joten kyllä tuo akkujen lataaminen ihan tarpeeseen tuli. Ensinnäkin töissä on kaikkea uutta ja ihmeellistä, pari viikkoa on mennyt ihmetellessä, ja nyt pitäisi sit oikeesti jo tehdä kaikkea. Vähän jänskättää, mutta olen mä hurjemmistakin jutuista selvinnyt.
Agitreenejä olisi tällä viikolla kahtena iltana, torstaina olisi epäviralliset agikisat ja lauantaina mennään Blonkun kanssa Takut:ien agikisoihin. Perjantai-illalle olisi hakutreenit ja yksi pr-tilaisuus, saa nähdä kumpi vie voiton. Varmaankin valitsen hakutreenit lauantai-aamun aikaisen herätyksen takia... Ja sunnuntaina pitäisi muistaa sitä iki-ihanaa äityliä. Kaktuksella?

Meikäläisen laihdutus-projekti on ollut jäissä nyt jo jonkin aikaa. Motivaatio loppui kesken, niinkuin noin 100 kertaa aikasemminkin. Tänä aamuna kävin vaa'alla, ja ihmetykseni oli suurin, kun huomasin olevani tavoitteestani vain 2,7 kilon päässä. En ole suuremmin mässäillyt, ja kai tämä elämäntilanteen pohdiskelu on huonontanut ruokahalua ja ajanut enemmän lenkkipolulle. Tatuointiajan olen ajatellut varata kesäkuun alkupäiviin. En tiedä olenko silloin ihan tuossa tavoitteessani, mutta eipä sitä ole enää kukaan vahtimassa ja tatskankin saan itse kustantaa. Eikö niitä itse tekemiään sääntöjä saa hieman rikkoa...tai siis muuttaa. :o) No, onhan tässä kuukausi aikaa, eiköhän tuon pysty siinä ajassa rypistämään pois.