tiistai 20. marraskuuta 2007

Huolta ja murhetta

Tämä blogi kökköää, ärsyttää. Teksti ei päivity kunnolla, ja kuvat hyppii. Se mun vanha blogi on ollut suljettuna noin kaksi viikkoa, ja mulle ei ole kukaan vaivautunut kertomaan asiasta mitään. Hienoa palvelua. :o) Tiedän siis sen verran, että se on suljettu ulkopuolisen pyynnöstä. Mutta en, että kenen ja miksi ja kuinka pitkäksi aikaa...

Taas on käymässä niin kuin mulle aina kiireessä ja stressatessa käy, eli tulen kipeeksi. Yöllä ja aamulla oli kurkku ihan hullun kipeä, ja nyt on varmaan vähän lämpöä. Veikkaukseni on siis, että mulla on kohta angiina. Tarvii nyt seurailla vointia, ja lähteä kotiin jos tuntuu pahalta. Viikonloppuna pitäisi selviytyä sinne agikoulutukseen.

Hain eilen apteekista Pommille korvatippoja ja Blondille silmähuuhdetta. On ne kyllä kuin pieniä lapsia, aina saa hoivata ja murehtia... Mä olen vähän kääntymässä sellaiseen epäilykseen, että Pommilla on jonkinlainen atooppinen allergia. Sen tassut ja selkä on kutisseet pitkään, ja mun mielestä sillä on hiivaa korvissa. Lääkäri ei kyllä ollut viimeksi näkevinään mitään, mutta ei se ole kyllä Pommin rapsuttelujakaan katselemassa. Joskus olen lukenut, että pelokkaat ja aggressiiviset koirat ovat herkempiä kutiamaan ja rapsuttelemaan itseään. En tiedä onko perää. Tuon allergian aiheuttajasta mulla ei ole kyllä mitään käsitystä, sehän voi olla mitä vaan lehtisalaatin ja pölyn välillä! Nyt just ei rahkeet riitä mihinkään mittaviin allergiatestauksiin, joten yritän toistaiseksi vaan tarkkailla ja muutella ruokavaliota. Kai koira voi olla kanalle allerginen? Sitä Pommi syö meinaan päivittäin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo allergia/aggressiivisuuskeskustelu taisi mennä niin päin, että kutiseva iho ja allergiat alentavat koiran ärsytyskynnystä ja niinpä se on helposti aggressiivisempi. Kostolla tämä ainakin tuli todettua kun sillä oli mahavaivoja (eikä nyt ihan terve ole vieläkään).

Nähtiin muuten Tiinan kanssa teidät taas lenkkeilemässä eilen Kalkussa tai niillä main! Kattava heijastinvarustus tosiaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on sen verran kokemusta, että Panulla on alkanut korvat ja varpaanvälit kutiseen ja tullut hiivaa sillon kun naapurustossa on ollut juoksusia narttuja. Eli kyllä sellasella ylikierroksilla ololla jotain vaikutusta on. Ja sithän se kierre onkin valmis jos se kutina taas kiukuttaa.

On se kyllä kumma kun ei mitään tietoo tuu siitä sun vanhasta blogista. Toihan on jo sananvapauteen puuttumista! Pommita vaan sitä ylläpitoo!!!