Lauantai-iltana

Lauantai-ilta, olen kotona koirien kanssa. T. on joukkueen saunaillassa ja minä saan olla tekemättä yhtään mitään. Minä olen meistä se, joka enemmän käy viihteellä, kavereiden kanssa syömässä, konserteissa yms. Kerrankin näin päin. ;o) Olen nauttinut laiskottelusta. Istunut lähes koko illan sohvalla, katsellut kaksi elokuvaa ja kutonut lähes kokonaisen sukan. Iltapäivällä olin "kunnon" tyttöystävä, ja olin T:n pelissä myymässä lippuja. Kaksi peliä olen kohta 11 kuukautta kestäneen tuttavuutemme aikana käynyt katsomassa. Molemmat he ovat hävinneet. :o(

Olen tyytyväinen siihen, että minä olen meistä se menevämpi osapuoli. Mulla on jonkinlaisia luottamusongelmia mies-sukupuolta kohtaan, enkä haluaisi, että joka viikonloppu T. hilluisi baareissa. Olen itse ollut siinä "onnellisessa" tilanteessa, että olen ollut muutamia kertoja äijäporukan mukana baarissa. Ja tietäähän sen muutenkin, ihan vain omista baarikokemuksista. Siis sen, että kun miehet lähtevät porukalla baariin kahden promillen humalassa, niin siellä on tapana testata omaa "markkina-arvoa" ja unohtaa se rakas kotona odottava vaimo. Monet naiset ajattelevat tietysti omasta mussukastaan vain parasta, että ei se meidän Pekka muita naisia katsele. Valitettavasti vaan mun kokemus on, että semmoiset Pekat on äärimmäisen harvinaisia lottovoittoja, ja tuollainen ajattelutapa aika naiivi. En (onneksi) ole kuitenkaan realistisesta ajattelutavastani huolimatta mitenkään yltiömustasukkainen. En nalkuta, soittele perään tai vaadi tulemaan kotiin. Mulla on samanlainen ajattelutapa kuin onnettomuuksia ja kuolemaa kohtaan. Jos jotain on tapahtuakseen, niin sitten se tapahtuu, kohtalo määrää. Meillä yritetään olla rehellisiä ja puhua kaikesta, ja näillä korteilla siis mennään. Itselläni on ensi perjantaina työpaikan pikkujoulut. Meidän henkilöstöstä on 90 prosenttia miehiä ja sitä rataa. Suu suppuun ja kestohymy päälle, sillä niistä pervovitseistä yms. selviää. ;o)

Huomenna on isänpäivä. Mun vanhemmat on eronneet kun olin 1-vuotias, enkä ole nähnyt sen jälkeen isääni kuin kaksi kertaa vahingossa. Onkohan muuten totta, että eronneiden vanhempien lapset eroaa itsekin todennäköisemmin kuin "onnellisten" vanhempien lapset? Olen lapsena päiväkodissa ja koulussa askarrellut isänpäiväkortin, jossa lukee "Hyvää Isänpäivää Äidille!". Joku psykologi nyt vetäisi tästä selkeät johtopäätökset, että isätön tyttö ei luota miehiin. Ehkä totta, ehkä vaan kantapään kautta opittua...

Tulipas tästä syvällinen, pitkä ja henkilökohtainen postaus. Pahoittelut siitä koirien kuulumisista kiinnostuneille. :o)