perjantai 9. marraskuuta 2007

Tervetuloa

Siirryin bloggaamaan eri paikkaan, eli nykyisin Blogin nimi on Murahduksia ja osoitteemme oletkin jo näemme jostain löytänyt. Täällä osoitteessa kerrotaan siis vanhaan tuttuun tapaan koirien Pommin ja Blondin kuulumisista ja harrastuksista, sekä emännän puuhista ja murheista. Välillä on näytillä myös käsityöinnostuksen satoa. :o)

Syy muutolle on aika ikävä. Meidän vanha blogi suljettiin "ulkopuolisen henkilön pyynnöstä". Asiaa tutkitaan, ja en pääse vanhaan blogiin käsiksi ennenkuin jotain päätöksiä tehdään tuon "ulkopuolisen" taholta. Minulle ei ole kerrottu mistä asiassa on kyse, tai kenen varpaille olen astunut. En ole ikinä maininnut blogissani työnantajaani, joten siitä se ei voi johtua. Uskoisin asian liittyvän pari kuukautta vanhaan koiratappeluita koskevaan kirjoitukseeni, mutta 100%:sen varma en voi olla. Minä kuitenkin olen sen verran koukussa bloggaamiseen, että halusin heti päästä kirjoittamaan, enkä odotella valittajan edesottamuksia ja olla hänen mielipiteidensä armolla. Siksi tämä muutto, ja hetken aikaa jo harkinnan alla ollut "palveluntarjoajan" vaihto. Katsotaan kuinka asia etenee.

3 kommenttia:

Oranssi kirjoitti...

No huhhuh.

Löytyi kuitenkin tämä uusi, ja menestystä uudelle blogille.

Oranssi kirjoitti...

Tulettekos blogilistalle nyt kun edellinen blogi on selvitystilassa?

Laura kirjoitti...

Kyllä mä meinaan jatkaa bloggaamista tässä murahduksia.blogspot-osoitteessa ja lopettaa vanhan blogin kokonaan, jahka pääsen siihen käsiksi. Tämä on siis se osoite, mikä blogilistoilla saa olla.